13. heinäkuuta 2014

Metsämäen metri

Käytiin perjantaina hyppäämässä Metsämäellä yksi metrin luokka, pikainen reissu siis.

Porukat on nyt siellä jossain päin Välimerta seilaamassa, joten kuskina toimi isoveljeni. Hevosenhoitajaksi (/orjaksi) nakitin ihanaakin ihanamman Matun, jonka voitte tunnistaa tästä postauksesta tältä keväältä. Kiitos vielä kerran! :)

Oli muuten yllättävän stressitön kisapäivä. Startti oli vasta illalla joten sain koko päivän vain löhötä. Tosi urheilijamaista?

Olin taas huono esteratsastaja enkä kävellyt rataa, jotta ei tarvinnut tulla paikan päälle niin aikaisin, kun lähdettiin kuitenkin luokan loppupäässä. Opettelin siinä Matun kanssa radan lennosta ja pääsinkin aika pian jo selkään ja verkkailemaan.

Verkassa kyllä huomasi että Mailis oli aika poikki noista lämpimistä keleistä. Se ei oikein jaksanut edes steppailla tai tehdä muuta tyhmää! Tein verkkahyppyjä taas tosi vähän, ehkä neljä yhteensä. Ne meni ihan hyvin. Yleensä teen verkassa niin että tulen kerran pystyn normaalisti, sitten kerran vähän läheltä ja kerran vähän kaukaa. Hevonen alkaa kummasti kerätä jalkojaan :) Valmistautuessa vielä kerran kisakokoinen okseri ja radalle.

Rata oli aika kiva. Mä niin tykkään näistä saksalaisten ratamestareiden radoista, niissä on järkeä!


Ykköselle oli pitkä lähestyminen, ja luulin että laukka oli hyvää mutta eipäs ollutkaan. Ekalle tosi outo löysä hyppy ja kolautus takajalalla. Otin silloin jo itseäni vähän niskasta kiinni ja aloin oikeasti ratsastaa. Kakkoselle jo vähän paremmin ylös. Kaarre kakkoselta kolmoselle mentiin ristilaukassa, mutta nyt en tehnyt samaa virhettä kuin Keuruulla, että olisin jäänyt murehtimaan ja taistelemaan siitä laukan vaihtamisesta. Jatkoin vain samassa tahdissa :)

Esteet 3-8 menivätkin aika kivasti. Muutamaan Mailis kolautti takajaloilla, joka tuntui kyllä ihan siltä että heppa oli kerrankin vähän väsynyt. Sarja meni itse asiassa kaikkein parhaiten! Tultiin tosi hyvin sisään, ja vaikka väli oli ehkä meille vähän ahdas, päästiin se kuitenkin ihan sujuvasti.

Toiseksi viimeiselle esteelle tuli kuitenkin ihan sairaan iso hyppy! Sen takia ratsastin itse kaarteen vikalle vähän huolimattomasti ja tultiin sille aika pohjaan, mutta Mailis oli hyvä tyttö ja keräsi kinttunsa :)
Tämä on normaali Mailiksen hyppy, ilmaa on tuollaiset kivat 10-15cm. Ollaan muuten ainakin keskellä estettä!

Ja tää on sitten sellainen vähän isommanlaatuinen hyppy. Ilmaa kivat 40cm :D Mikäs siinä Mailis, mikäs siinä.. Eipähän lopu ponnu kesken ihan heti.

Ja tässä tuo viimeinen este jolle tultiin vähän pohjaan. Hyvin nousee kintut vaikka kuski olikin huolimaton.
Ei kyllä ollut maailman siistein rata. Kuski taas hakkaa päätä seinään.. :)

Tuloksena kuitenkin taas 0 virhepistettä! Jee! Ja sanoin sitä Matullekin, että ne esteet kyllä näytti ja tuntui tosi pieniltä, vaikka kyseessä oli ihan normaali metrin rata. Alkaa se kymppi vähän kuumottaa.. Salossa ajattelin syksyllä mennä kun siellä on niin hyvä kenttäkin.

Video siis Matun kuvaama, kiitoksia! ;)

2 kommenttia:

  1. Mailis on niin hieno taas :) Ja sä tietty kans olet! Olette niin tyylikläissä sävyissä ainakin että ;D (varusteet enne kaikkea) Mä vielä kylläkin fiksailisin noita kaarteita, ei mitään kilpailuviettiä mulla ei..
    Ja sain muuten Maijaltakin vielä myönnytyksen että helppoon vaan Ypäjälle! :D Siellä me(tai ainakin mä ;) ) sitten kitistään siis maastoradan lähtökarsinassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis kato hienot varusteet on aina henkinen voitto :D Hih ja kuule mä sulle vielä joskus kaarteet näytän..
      Ensin kitistään lähtökarsinassa ja sitten kitistään vierekkäin ambulanssissa eiku! eh eh :D:D

      Poista