30. tammikuuta 2015

Maneesireissu



Käytiin eilen molemmilla hevosilla maneesilla. Mä hyppäsin Mailiksella ja Laura (yhden meidän hevosen puolomistaja) meni Pelsiksellä sileetä.

Tää oli Pelsiksen eka maneesireissu meillä, ja kyllä poika oli aluksi aika pörheänä :) Nopeesti se kuitenkin tottui uuteen paikkaan ja teki ihan kivan näkösesti töitä. Vasemman laukan nostamisessa on ollut viime aikoina jostain syystä ongelmia. Se kyllä nousee, mutta paljon vaikeammin kuin oikea.
Mä menin lopuksi vielä hetkeksi Pelsiksen selkään ja hyppäsin ihan vaan yhtä ristikkoa muutaman kerran. Poitsulla oli kivaa!

Mailis taas oli koko päivän ihan ammattilainen. Kyllähän tietenkin piti näyttää pikkuveljelle miten hommat hoidetaan! Se oli ihanan rauhallinen ja mukava koko ajan.

Tein sen kanssa ensin huolelliset alkuverkat, jonka jälkeen hyppelin vähän aikaa ihan pieniä pystyjä edestakaisin. Siinä huomasi että on tullut nyt hypättyä viime aikoina vähemmän, kun Mailis ei olisi millään halunnut odottaa estettä vaan pitäisi mennä vaan täysiiiii!

Pikku muistuttelun jälkeen tamma alkoi keskittyä ja saatiin nostettua esteitä. Tein muutaman kierroksen kahdeksikkoa kahdella pystyllä (100-110cm) ja saatiin todella hyviä hyppyjä. Yksi kierros näkyy tuolla videollakin.

Maikku teki niin hyvin töitä, että tultiin lopuksi pari kertaa vähän isompaa okseria. Laitoin eteen tahtipuomit avuksi. Mailiksella on kyllä niin ilo hypätä nykyään! Kymppi alkaa jo tuntua todella siedettävältä korkeudelta. Nytkin kyllä huomasi että on sillä vaan niin paljon ponnua kun tultiin lopuksi tuo joku 130cm loikka ilman mitään ongelmia :) Mailis on paras ♥

Mulla on nyt aika rankka jakso koulussa tulossa. Sen lisäksi on tietty kaksi hevosta ratsastettavana ja vielä kirsikkana kakun päällä autokoulu. Päivitystä on kuitenkin tulossa alkuviikosta ylihuomisen seurakoulukisoista missä Mailis menee helpon A:n. Palaillaan!

2 kommenttia:

  1. Whiii! Siellä te vaan liidätte :D Ensi kaudella räjäytätte koko potin sitte :)

    VastaaPoista